Hattutemppu!

Jimistä Latvian juniorivoittaja! 

Jimi näyttelyaamuna hotellilla odottamassa päivän tapahtumia.
Jimi näyttelyaamuna hotellilla odottamassa päivän tapahtumia.

Viron voittajan jälkeen suuntasimme Riikaan, Latvian voittajanäyttelyyn 11.-12.6.2016. Majoituimme meidän Riikan lempihotelliin jonka ulko-ovesta avautuu iso ja hyvin hoidettu puisto. Saavuimme Riikaan näyttelyä edeltävänä iltana ja koirat nauttivat, kun pääsivät nuuhkimaan uusia tuoksuja puistossa.

Näyttely oli onneksemme sisänäyttely, sillä keli oli tuulinen ja ajoittain myös sateinen. Näyttelypaikalla tapasimme ihanat näyttelytuttavamme. Hyvässä seurassa viihtyy aina. Yhdessä jaetut asiat jäävät paljon paremmin mieleen.

Jimi jaksoi hienosti, vaikka peräkkäiset näyttelyreissut painoivatkin jo tassuissa.
Jimi jaksoi hienosti, vaikka peräkkäiset näyttelyreissut painoivatkin jo tassuissa.

Peräkkäiset matkat näkyivät Jimissä. Jimi ei ollut ihan niin terävä, kuin aikaisemmin. Tosin, siitä oli se etu, ettei esittänyt kaiken maailman ilmaloikkia kehässä, mutta sitten taas toisaalta ei ollut niin näyttävä kuin mitä oikeasti on. Tuomari piti Jimistä ja palkitsi Jimin juniorisertillä ja Latvian juniorivoittaja tittelillä!

Jimi on osallistunut kolmeen voittajanäyttelyyn ja on jokaisesta tuonut tuliaisina junioritittelin! Uskomaton pikku-ukko, meidän komistus.

Nyt on reissut hetkellisesti reissattu ja Jimi pääsee rentoutumaan ja palautumaan puutarhatöiden merkeissä.

Koiranäyttelyissä parasta on tavata ystäviä.
Koiranäyttelyissä parasta on tavata ystäviä.

 

Jätä kommentti