12.3.2016: Jimi ja Bono ottivat kaksoisvoiton Ruotsin kansainvälisessä koiranäyttelyssä!

Jimi
Jimi esiintyi hienosti!

Jimi osallistui ensimmäistä kertaa ns. aikuisten koiranäyttelyyn, junioriluokassa toki. Jimi on viime viikkojen aikana kehittynyt henkisesti todella paljon. Jimi odotti rauhassa omaa suoritusvuoroaan rauhassa istuen tai maaten. Kehässä Jimi esiintyi hienosti. Jimillä on niin iso askellus, että sain ottaa juoksuaskelia että pysyin perässä. Pöydällä Jimi käyttäytyi mallikkaasti, mutta paikallaan seisominen oli vaikeaa. Jimi joko hyppi, nuuhki tai istui – kaikkea muuta kuin seisoi. Seisomista täytynee vielä harjoitella. Tuomari kuitenkin piti näkemästään ja palkitsi Jimin erinomaisella ja sertifikaatin arvoisella arvostelulla sekä luokkavoitolla. Wau!

Bono
Showmies kuuliaisena.

Bono  osallistui valioluokkaan ja jos jollain oli roppakaupalla energiaa, niin Bonolla oli. Sain toden teolla tehdä töitä, että sain Showmiehen pysymään edes jotenkuten nahoissaan. Ei sillä, Bonon showhypyillä aikaansaimme tuomarin kasvoille hymyn. Bonon näyttelyosallistuminen oli tällä kertaa erityisen jännittävä, sillä Bono kilpaili viimeisestä cacibista.

Jos seisominen on Jimille haastavaa, niin seisominen on Bonolla erittäin varmaa. Sinällään helpotus, sillä olin Jimin esittämisen ja Bono shown jälkeen jo aika puhki. Iloksemme tuomari piti myös Bonosta ja palkitsi Bonon erinomaisella ja sertifikaatin arvoisella arvostelulla sekä luokkavoitolla. Upeaa!

Jimi valittiin vastakkaisen sukupuolen parhaaksi

Seuraavaksi oli vuorossa paras uros kehä. Ari oli valppaana ja valmiina Jimin kanssa. Ari esitti Jimin ja minä Bonon. Hämmästykseksemme Jimi valittiin parhaaksi urokseksi! Ei sillä, Jimi on oikein komea ja korrektirakenteinen bostoninterrieri, mutta samalla Jimi on vasta 9.5 kk ja kilpailussa oli mukana useampi valioluokan koira.

Bonosta tuli kansainvälinen muotovalio

Bono sijoittui toiseksi ja ilollamme ei ollut rajaa! Halasin jopa kehäsihteeriä, joka onneksi ei kovin asiasta häkeltynyt. Bono palkittiin näin ollen cacibilla ja Bonosta tuli C.I.B. (Title of International Beauty Champion). Jimi nappasi Ruotsin sertin Bonon nenän edestä ”Lälläslää, tällaista Bonolla ei vielä ole”. Bono on nyt saavuttanut kaiken, mitä Bonon näyttelyuran alussa toivoimme. Toki, Bonon tittelirivistöön olisi mahtunut vielä Ruotsin muotovalio titteli, mutta meille tärkeämpää oli viimeisen cacibin saaminen. Seuraavaksi odottelemme Bonon kanssa veteriaanikehiä. Veteraaniluokkaan saa osallistua, kun koira on täyttänyt 8 vuotta eli aika pitkä odotus meillä on edessä. Bono on vasta 2.5 vuotta ja omaa nyt jo aivan huikean tittelirivistön!

Cacib on kansainvälinen serti joka jaetaan kansainvälisissä koiranäyttelyissä kunkin rodun parhaalle urokselle ja parhaalle nartulle. Pennut, juniorit ja veteraanit eivät kilpaile cacibista. Tullakseen kansainväliseksi muotovalioksi, tulee koiran saavuttaa neljä cacibia kolmesta eri maasta. Ensimmäisen ja viimeisen cacibin välissä tulee olla 1 vuosi ja 1 päivä. Bonolla aikaraja täyttyi tammikuun lopulla ja tämä näyttely oli Bonolle tämän vuoden ensimmäinen. Cacibeja Bono keräsi viime vuonna Liettuasta kaksi kappaletta ja yhden Suomesta.

Ruska oli mukana reissussa 

rudi
Ruska tarkkaili poikien suorituksia kentän laidalta.

Ruska oli mukana reissussa, tottakai. Ruska ei tällä kertaa osallistunut näyttelyyn, mutta tsemppasi poikia näyttelykehän laidalta.

Jimille matkustaminen ja näyttelytohina on vielä kovin uutta ja jännittävää ja koira olikin aivan puhki, kun tuli aika valita rotunsa paras koira. Jimi  jolkotti kiltisti, mutta väsyneesti kehän ympäri. Ansaitusti narttu valittiin rotunsa parhaaksi ja Jimi vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Palkintokuvia ottaessa tuomarin kanssa,  Jimi ei enää jaksanut vaan kiipesi syliin silitettäväksi. Sovimme tuomarin kanssa, joka oli todella sympaattisen oloinen, että ottavat palkintokuvia vain nartusta. Jimi huokasi syvään, pääsi takaisin Ruskan luokse lepäämään. Ruska otti vahtivuoron ja varmisti, että meidän lauman koirilla oli hyvä ja turvallista olla.

Leiri
Meidän leiri. Strängnäsin näyttelyhalli oli mukavan tilava. Myös hallin ympäristö oli siisti ja siellä oli mahdollisuus tehdä pidempiä lenkkejä koirien kanssa. Tänne tulemme mielellämme uudestaan.

Jätä kommentti