Jimi valloitti Tallinnan!

IMG_7949

Jimistä Tallinnan juniorivoittaja 2016 Tuomarina meillä oli Maailman Voittajan 2014 tuomari Rafael Malo Alcrudo. Tuomari käsittelee koiria erittäin miellyttävästi, pehmeästi ja koirakohtaisesti. Itse arvostan suuresti sitä, että Rafael haluaa että kaikki koirat esitetään löysällä hihnalla. Jimi esiintyi kehässä mallikkaasti ja kuuliaisesti. Tuomari piti Jimistä kovin, etenkin Jimin päästä. Jimi voitti luokkansa, ansaiten Tallinna Junior Winner …

Lue lisää

12.3.2016: Jimi ja Bono ottivat kaksoisvoiton Ruotsin kansainvälisessä koiranäyttelyssä!

palkinnot

Jimi osallistui ensimmäistä kertaa ns. aikuisten koiranäyttelyyn, junioriluokassa toki. Jimi on viime viikkojen aikana kehittynyt henkisesti todella paljon. Jimi odotti rauhassa omaa suoritusvuoroaan rauhassa istuen tai maaten. Kehässä Jimi esiintyi hienosti. Jimillä on niin iso askellus, että sain ottaa juoksuaskelia että pysyin perässä. Pöydällä Jimi käyttäytyi mallikkaasti, mutta paikallaan seisominen oli vaikeaa. Jimi joko hyppi, …

Lue lisää

Jimi on DNA-testattu JC vapaaksi

Jimi

Bonon tavoin myös Jimi on DNA-testattu JC vapaaksi. Nuoruusiän kaihi (eli JC = Juvenile Cataract) on vakava sairaus ja sen yleisyyttä seurataan bostoneilla JC-geenitestin kautta. Suomessa JC-testi on vapaaehtoinen. Testitulokset jaetaan kolmeen kategoriaan: JC-vapaa/JC Clear: koira on vapaa JC-geenimutaatiosta, eli koira ei itse sairastu JC:n eikä koira sairastuta jälkeläisiään JC-kantaja / JC carrier: koira kantaa …

Lue lisää

Lahden epävirallisessa pentunäyttelyssä 17.1.2016

2016_01_17IMG_5564

Jimi osallistui sisartensa kanssa Lahden Messukeskuksessa järjestettyyn epäviralliseen pentunäyttelyyn. Jimin sisko Mykkyrä (Zealbeat’s Daikon) oli rotunsa paras pentu ja Jimin veli Yoda (Zealbeat’s Dattero) oli vastakkaisen sukupuolen paras pentu. Jimi (Zealbeat’s Dragoncello) sijoittui 2. sijalle ja Jimin veli Tahvo (Zealbeat’s Diavolillo) 3. sijalle. Kasvattajaluokassa Zealbeat’s palkittiin kunniapalkinnolla ja Zealbeat’s oli myös rotunsa paras kasvattaja! Mukava …

Lue lisää

Onnellista Uutta Vuotta 2016!

2015_12_19IMG_4643-2

Vuosi 2015 lähestyy loppuaan. Tänä vuonna meidän bostonibändi kasvoi yhdellä jäsenellä, kun Jimi muutti meille kesällä. Bono on napsinut huiman määrän valiotitteleitä ja Ruska on tehnyt hienot suoritukset Rally-tokon voittaja-luokassa. Bonon kanssa on agility harjoittelu lähtenyt hyvin käyntiin ja myös Jimi on harjoitellut agilityn alkeita. Jimi on lisäksi osallistunut kolmeen pentunäyttelyyn ollen kaksi kertaa luokassaan …

Lue lisää

Bono on DNA- testattu JC-vapaaksi

Bono Haltialassa 4-2015

Bono on perimän kautta JC vapaa (eli sekä isä että emä ovat testattuja ja todettu vapaaksi JC-geenimutaatiosta), jonka vuoksi tulos oli tiedossa kun Bonolle tehtiin JC testi DNA:n kautta. Halusimme kuitenkin teettää Bonolle tämän testin Bonon jalostuskäyttöä ajatellen, jonka lisäksi bostoninterrieri rotuna voi hyödyntää testitulosta. Nuoruusiän kaihi (eli JC = Juvenile Cataract) on vakava sairaus ja sen yleisyyttä …

Lue lisää